Viime viikolla torstaina 23.4.2026 toteutimme Meidän Jyväskylä – Yhteinen koti -tapahtuman jo neljättä kertaa. Ilmassa oli jotakin sellaista, mitä on vaikea mitata, mutta helppo tuntea: lämpöä, yhteisöllisyyttä, kohtaamista ja iloa. Ihmisiä eri taustoista, eri kielistä, eri elämäntilanteista ja eri sukupolvista tuli yhteen. Ei vain samaan tilaan, vaan yhteiseen kokemukseen.

Tapahtuma onnistui todella hyvin! Ohjelmassa näimme upeita tanssiesityksiä, kuulimme kauniita musiikkiesityksiä sekä koskettavia ja ajatuksia herättäviä tarinoita ja asukkaiden kokemuksia! Minnansalissa pääsi tutustumaan moniin eri organisaatioihin ja toimintaan, ja lava-alueella pääsi osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin ja tutustumaan eri kulttuureihin sekä hankkimaan kauniita hennatatuointeja. Kiitos ihanat vapaaehtoiset Peachy Myöhänen, Rasna Amin, Swarna Dey, Faten El-idi, Dilakshi Nayanika, Malla, Angilyn, Nada ja Jarin Tasnim jotka loivat avointa, kohtaavaa ja iloista tunnelmaa toimintapisteille!

Pääsimme myös maistelemaan makuja maailmalta, kun tapahtumassa perustettiin ensimmäistä kertaa ”Meidän Jyväskylä café”, jossa tarjotiin herkullisia makuja Vietnamista, Filippiineiltä ja Bangladeshista! Suuri kiitos TropiBrew, Viet Rolls Kitchen, Gloria Lapitan ja Shawoly Sharmin Shupta uuden Meidän Jyväskylä café -perheen luomisesta!

Kiitos paljon avauspuheesta Pia Bärlund, musiikista Stem of Sound-kuoro, Farshad Sanati ja Monikulttuurikeskus Glorian musiikkiryhmä, puhueenvuoroista Suleiman Kamau, Hülya Akkas Arslan, Farshad Sanati sekä ”Mun tarina meidän Maailma”-prjoketin nuoret, tanssijat Swarna Dey, Aru Hakkarainen ja Meidän Jyväskylän tunnelman nostattaja Barbra Ahloors Mwakapandu!

Iso kiitos myös harjoittelijoillemme, Hanna Ruokonen, Sarah Aya Daza, Monika Israt Jahan, Trinh Trân (Jasmine), Saira Zuhaib ja Rebina Shrestha jotka olivat mukana auttamassa mm. järjestelyissä, somevideoiden tuottamisessa, palautteen keruussa ja haastatteluissa! Olitte todella isona apuna ja iloisen tunnelman luojina, kiitos!

Haluamme myös kiittää kaikkia toimijoita, jotka olivat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tapahtumaa mm. Jyväskylän pääkirjasto, Jyväskylän kotoutumispalvelut, International House Jyväskylä, Monikulttuurikeskus Gloria ry, Jyväskylän monikielisten perheiden varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen työryhmä, Keski-Suomen Elinvoimakeskus, Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri, Jamk Talent Boost, Jyväskylän Yliopiston Simhe, Lähitalo Piippurannan Klubi, Kansallisen lukutaitostrategian toimeenpanon edistäminen Jyväskylässä -hanke, Jyväskylän Kenttäurheilijat: TALO hanke sekä eri yhteisöt, jotka olivat mukana. Erityiskiitos Jyväsylän pääkirjastolle tiloista sekä mahtavasta ja joustavasta yhtestyöstä tapahtuman käytännön sujuvuuden kanssa!

Tämän tapahtuma oli muistutus siitä, että kotoutuminen ei synny vain rakenteista, palveluista tai osoitteesta. Koti syntyy kokemuksesta. Siitä, että ihminen tuntee: minulla on paikka tässä kaupungissa, tässä yhteisössä, tässä yhteiskunnassa.

Kotoutuminen on Suomessa suurten muutosten keskellä. Vastuut muuttuvat, palvelurakenteet elävät, resurssit ovat tiukalla ja yhteiskunnallinen keskustelu maahanmuutosta on usein kovaa, epäluuloista ja numeroiden kautta käytävää. Puhutaan kustannuksista, työllisyydestä, järjestelmästä, velvoitteista ja sopeutumisesta. Kaikki nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta niiden keskellä voi helposti unohtua kaikkein olennaisin: ihminen. Viime viikolla, kun katsoimme ympärillemme ja näimme ihmisiä kohtaamassa toisiaan, jäimme pohtimaan kysymystä:

Mitä tekee kodista kodin?

Koti ei ole vain asunto, seinät, katto, vuokrasopimus tai nimi ovessa. Koti ei synny siitä, että ihminen on fyysisesti jossakin paikassa. Ihminen voi asua jossakin vuosia ja silti kokea olevansa ulkopuolinen. Hän voi osata kieltä, käydä töissä, maksaa veroja ja silti kantaa sisällään tunnetta, ettei häntä nähdä täysivaltaisena osana yhteistä tarinaa.

Koti syntyy vasta silloin, kun paikka alkaa vastata ihmisen sisäiseen tarpeeseen kuulua johonkin.

Koti on turvaa. Se on tunne siitä, ettei tarvitse jatkuvasti olla varuillaan. Että voi hengittää. Että voi olla oma itsensä ilman pelkoa siitä, että tausta, nimi, kieli, uskonto, taloudellinen tilanne, ihonväri tai elämäntarina muuttuu esteeksi tulla kohdatuksi ihmisenä.

Koti on myös arvostusta. Sitä, ettei ihmistä katsota vain avun tarvitsijana, kotoutujana, asiakkaana, ulkomaalaisena, riskinä tai resurssina. Ihminen ei ole vain työvoimapoliittinen kysymys eikä palvelujärjestelmän kohde. Hän on kokonainen ihminen: muistoineen, menetyksineen, osaamisineen, haaveineen ja tulevaisuuden toiveineen.

Monelle Suomeen muuttaneelle koti on monikerroksinen käsite. Se voi olla maa, josta on lähdetty, muistot, juuret ja äidinkielen ensimmäiset sanat. Samalla koti voi olla myös uusi maa, jossa lapset kasvavat, rakennetaan tulevaisuutta ja opetellaan uutta luottamusta. Tämä ei ole ristiriita. Ihmisellä voi olla monta kotia, ja joskus koti voi olla pitkäänkin kadoksissa.

Siksi kotoutuminen ei voi tarkoittaa vain järjestelmän sääntöjen oppimista. Todellinen kotoutuminen on monisuuntaista ja syvästi inhimillinen prosessi. Se vaatii tulijalta rohkeutta rakentaa elämää uudelleen, mutta myös vastaanottavalta yhteiskunnalta kykyä avata ovia, jakaa tilaa ja tunnistaa toisen ihmisyys.

Yhteinen koti ei tarkoita samanlaisuutta. Päinvastoin: se kestää erilaisuutta. Se ei pelkää monikielisyyttä, erilaisia ruokapöytiä, juhlia, tapoja surra, iloita, kasvattaa lapsia tai rakentaa yhteisöä. Yhteinen koti ei vaadi ketään hylkäämään menneisyyttään tullakseen hyväksytyksi nykyhetkessä.

Koti ei synny vain siitä, että sanomme ihmiselle: “Tervetuloa.”
Koti syntyy siitä, että kysymme: “Miten voimme rakentaa tätä paikkaa yhdessä?”

Vahva yhteiskunta rakentuu luottamuksen varaan. Luottamus syntyy pienistä teoista: naapurin tervehdyksestä, opettajan katseesta, työnantajan kyvystä nähdä osaaminen aksentin takana, viranomaisen ymmärrettävästä viestinnästä, avoimista ovista sekä kohtaamisista.

Lopulta kysymys “mikä tekee kodista kodin?” ei ole vain henkilökohtainen kysymys. Se on myös yhteiskunnallinen, poliittinen ja moraalinen kysymys.

Millaisen kaupungin rakennamme?
Kenen ääni kuuluu?
Kenen kokemus otetaan vakavasti?
Kuka saa tuntea kuuluvansa?
Ja kuka jää edelleen oven ulkopuolelle, vaikka asuu jo keskellämme?

Koti syntyy silloin, kun ihmistä ei vain siedetä, vaan hänet nähdään. Kun häntä ei vain auteta, vaan hänen annetaan osallistua. Kun hän ei ole vain tulija, vaan myös rakentaja. Kun yhteinen tulevaisuus on myös hänen tulevaisuutensa.

Se tekee kodista kodin.

Lämmin kiitos jokaiselle, joka pysähtyi kohtaamaan toisia Meidän Jyväskylä -tapahtumassa ja oli mukana rakentamassa Jyväskylästä yhteistä kotia!