Emmanuel Sibomana

Emmanuel Sibomana

Vastuualueet

  • Järjestöyhteistyö
  • Vaikuttamistyö
  • Organisaation kehitys
  • Koulutus ja konsultointi
  • Digiosallisuus, digiohjaus ja neuvonta
  • Harjoittelijat (työharjoittelut, kouluharjoittelut, kieliharjoittelut)

Kuka olet? Mitä teet PYR:ssä?

Olen Emmanuel Sibomana, Paremmin Yhdessä ry:n toiminnanjohtaja. Toiminnanjohtajan työni lisäksi teen jonkin verran myös henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviä. Työhöni kuuluu myös vahvasti monenlaista vaikuttamistyötä. Lisäksi teen asiakasohjausta: opetan ihmisiä käyttämään digipalveluita, autan asiakkaita koulutehtävien tekemisessä ja osallistun läksykerhoon. Vedän myös paljon erilaisia koulutuksia, ja käyn pitämässä luentoja erilaisilla toimijoilla sekä korkeakouluissa ja muissa oppilaitoksissa.

Minkälaista osaamista tarvitset tässä työssä?

Koska työni pitää sisällään sekä johtamis- että asiakastyötä, siinä tarvitaan hyvää stressinsietokykyä. Lisäksi on oltava nöyrä ja kykeneväinen myöntämään, että on myös paljon asioita mitä en itse osaa tai hallitse. Toiminnanjohtajana pitää olla herkkä kuuntelemaan muiden ihmisten asioita mutta samalla on myös kyettävä tekemään päätöksiä. Lisäksi on tunnettava työnantajan velvoitteet ja hallittava henkilöstöosaamisen alueet. Vaikuttamistyö vaatii myös laajaa näkemystä järjestötoiminnasta. Työssäni tarvitaan sekä huumoria että tietynlaista harkitsevaisuutta, ja mielestäni huumorilla voi pelastaa huonommankin päivän.

Miksi maahan muuttaneiden kanssa tehtävä työ on sinulle tärkeää?

Minulle maahan muuttaneiden kanssa tehtävä työ on henkilökohtaisesti hyvin merkityksellistä, koska haluan tukea ja auttaa muita elääkseni. Kun lähestyn ihmistä ihmisenä, voin joskus löytää myös yhtymäkohtia omaan elämään ja samalla näen, etten ole yksin. Kun ihminen tulee luokseni apua tarvitsevana, haluan nähdä hänet paremmassa tilanteessa ja mietin aina, miten voin auttaa ja tukea ihmistä hänen polullaan kohti omaa unelmaa. Ihmisten aito kohtaaminen on paras koulu sekä itselleni että toiselle ihmiselle, se on molemminpuolista oppimista.

Mitä muuttaisit, jos voisit muuttaa jotain kotouttamisen kentällä?

Jos minulla olisi valta muuttaa asioita kotoutumisen kentällä, muuttaisin byrokraatteja, jotka heittelevät ihmisiä edestakaisin. Byrokratia on Suomessa turhan monimutkainen ja hankala. Tulkitsisin ennemmin asioita ihminen kuin laki edellä!

Oma juttu:

”Elä joka päivä hyvin, sillä tulevaisuutesi kysyy neuvoa menneisyydeltäsi.”