TRAUMA JA SURU KOTOUTUMISTYÖN ARJESSA
Viime viikolla järjestimme Keski-Suomen elinvoimakeskuksen kanssa valtakunnallisen webinaarin, jonka aiheena oli trauman ja surun kohtaaminen kotoutumistyössä.
Tilaisuudessa tarkasteltiin erityisesti sitä, mitä ammattilaisen on hyvä ymmärtää silloin, kun hän työskentelee traumaattisia kokemuksia, menetyksiä, pakolaisuutta, väkivaltaa tai pitkäaikaista epävarmuutta kohdanneiden ihmisten kanssa.
Tilaisuus oli jatkoa aiemmalle trauma- ja menetysteemaiselle webinaarille. Tällä kertaa painopiste oli erityisesti kotoutumistyön arjessa: miten trauma, suru, menetykset ja epävarmuus näkyvät yksilöissä, perheissä, vanhemmuudessa, lasten oireilussa ja ammattilaisten kohtaamistilanteissa.
MITÄ AMMATTILAISEN ON HYVÄ YMMÄRTÄÄ?
Webinaarissa kuultiin kaksi asiantuntijapuheenvuoroa. Ensimmäisessä puheenvuorossa psykologi, psykoterapeutti ja oikeuspsykologi Ferdinand Garoff käsitteli traumaa, menetyksiä, perhettä ja ylisukupolvisia vaikutuksia. Toisessa puheenvuorossa Keski-Suomen hyvinvointialueen kotoutumista tukevien sosiaalipalvelujen ammattilaiset Laura Pönkänen ja Kaisa Nissi tarkastelivat teemaa käytännön asiakastyön näkökulmasta.
Tässä alla koottuna webinaarista nousseita asioita, joita ammattilaisten olisi hyvä ymmärtää.
- TRAUMA, VÄKIVALTA JA MENETYSTEN VAIKUTUKSET
Vakavaa traumatisoitumista voidaan tarkastella sekä ihmisen kokemushistorian että hänen oireidensa kautta. Trauma ei ole vain yksittäinen tapahtuma, vaan se voi vaikuttaa syvästi siihen, miten ihminen kokee oman kehonsa, mielensä, turvallisuutensa ja suhteensa muihin ihmisiin.
Erityisesti kidutus, väkivalta, seksuaalinen väkivalta, sota ja pakomatkan aikaiset kokemukset voivat jättää ihmiseen jälkiä, jotka näkyvät pitkään. Keho ja mieli voivat alkaa tuntua uhkaavilta. Ihminen voi menettää luottamusta toisiin ihmisiin, viranomaisiin, läheisiin, yhteisöön ja jopa omaan itseensä.
Ammattilaisen on tärkeää ymmärtää, että asiakkaan vaikeat reaktiot eivät välttämättä ole vastarintaa, epäluottamusta tai tahallista hankaluutta. Ne voivat olla selviytymisreaktioita, jotka ovat syntyneet tilanteissa, joissa luottamus, turvallisuus ja oma toimijuus ovat rikkoutuneet.
Traumatisoitunut ihminen voi reagoida voimakkaasti myös tilanteissa, jotka ulkopuoliselle näyttävät turvallisilta. Viranomaiskohtaaminen, lääkärikäynti, haastattelu, kosketus, hiljaisuus, jokin ääni tai asiakkaan oman kehon tuntemus voi aktivoida traumaattisia muistoja tai kehollisia reaktioita.
- HÄPEÄ, SYYLLISYYS JA KEHON MUISTOT
Traumaattisiin kokemuksiin liittyy usein häpeää ja syyllisyyttä. Asiakas saattaa pelätä, että jos hän kertoo kokemuksistaan, hänet nähdään huonompana, likaisena, heikkona tai syyllisenä. Erityisesti seksuaaliseen väkivaltaan liittyy usein voimakas häpeä, joka voi estää avun hakemista ja kokemusten sanoittamista.
Joissakin kulttuurisissa ja yhteisöllisissä yhteyksissä seksuaalinen väkivalta ei kosketa vain yksilöä, vaan sen koetaan vaikuttavan koko perheeseen, sukuun tai yhteisön asemaan. Tämän vuoksi kokemukset voivat jäädä täysin vaietuiksi. Myös miehiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta voi jäädä tunnistamatta, koska sille ei välttämättä ole sanoja, sosiaalista tilaa tai hyväksyttyä tapaa tulla kuulluksi.
Trauma voi näkyä myös kehossa. Keho voi kantaa muistoja silloin, kun sanoja ei ole tai kun kokemuksista ei ole turvallista puhua. Asiakas voi hakea apua vatsakipuihin, unettomuuteen, jähmettymiseen, kipuihin, voimattomuuteen tai muihin somaattisiin oireisiin ilman, että hän itse yhdistää niitä traumaattisiin kokemuksiin.
Ammattilaisen tehtävä ei ole tulkita kaikkea traumaksi, mutta hänen on hyvä pitää mielessä, että kehollinen oireilu voi joskus olla tapa ilmaista sellaista, mille ei vielä ole sanoja.
- LAPSET, VANHEMMUUS JA KIINTYMYSSUHTEET
Trauma ei kosketa vain yksilöä, vaan usein koko perhettä. Lapset voivat olla traumaattisten tapahtumien suoria kokijoita tai niiden todistajia. Lapsi voi olla nähnyt väkivaltaa, vanhemman kidutusta, läheisen kuoleman, pakomatkan vaaroja tai perheen hajoamisen.
Lapsen oireilu voi näkyä eri tavoin eri ikävaiheissa. Pienillä lapsilla oireet voivat liittyä perusturvaan, uneen, itkuisuuteen, säätelyvaikeuksiin ja kiintymyssuhteeseen. Kouluikäisillä trauma voi näkyä oppimisen vaikeuksina, levottomuutena, keskittymisvaikeuksina tai käytöshäiriöinä. Nuorilla oireilu voi näkyä esimerkiksi riskikäyttäytymisenä, vetäytymisenä, masennuksena, itsetuhoisuutena tai voimakkaana ulkopuolisuuden kokemuksena.
Kiintymyssuhde on lapselle keskeinen turvan lähde. Kun lapsi kokee uhkaa, hän hakee turvaa vanhemmalta. Jos vanhempi itse on traumatisoitunut, lapsen hätä voi aktivoida vanhemman omat traumaattiset muistot. Vanhempi ei ehkä kykene rauhoittamaan lasta, vaan reagoi pelolla, raivolla, vetäytymisellä tai jähmettymisellä.
Tällöin lapsi voi jäädä yksin tunteidensa kanssa. Pahimmillaan lapsi voi kokea, että sama henkilö, jolta hän hakee turvaa, on myös pelon lähde. Tämä voi vaikuttaa lapsen tunne-elämään, kiintymyssuhteisiin ja myöhempiin ihmissuhteisiin.
- YLISUKUPOLVINEN TRAUMA
Trauma voi siirtyä sukupolvelta toiselle monella tavalla. Se voi siirtyä käyttäytymisen, mallintamisen, perheen ilmapiirin, kiintymyssuhteiden, kasvatustapojen ja vaiettujen tarinoiden kautta.
Jos vanhempi on jatkuvasti varuillaan, lapsi voi oppia, että maailma on vaarallinen paikka. Jos perheessä ei saa näyttää surua, pelkoa tai heikkoutta, lapsi voi oppia tukahduttamaan tunteitaan. Jos vaikeista asioista vaietaan, lapsi voi silti aistia, että jotakin raskasta on olemassa. Hiljaisuuskin voi siirtyä viestinä.
Ylisukupolvisuus ei tarkoita, että trauma väistämättä siirtyisi. Se tarkoittaa, että perheen kokemukset, selviytymiskeinot, pelot, vaietut asiat ja merkitykset voivat vaikuttaa seuraaviin sukupolviin. Siksi perheen tukeminen, turvalliset ihmissuhteet, perheterapeuttinen työ, vanhemmuuden vahvistaminen ja lasten kokemusten kuuleminen ovat tärkeitä.
- KOLLEKTIIVINEN TRAUMA JA TUNNUSTAMATON SURU
Kaikki trauma ei ole vain yksilöllistä. Sota, kansanmurha, vaino, pakolaisuus ja yhteisön hajoaminen voivat synnyttää kollektiivista traumaa. Tällöin ei haavoitu vain yksilön kokemus itsestä, vaan myös yhteisön kokemus “meistä”.
Kollektiivinen trauma voi rikkoa yhteisön luottamuksen, suhteet, rituaalit ja kyvyn surra yhdessä. Kun ihmiset hajaantuvat eri maihin, myös surun yhteisölliset muodot voivat kadota tai muuttua. Silloin surua kannatellaan etäyhteyksien, sosiaalisen median, uusien yhteisöjen tai uusien rituaalien kautta.
Kaikki suru ei saa julkista tunnustusta. Tunnustamatonta surua voi liittyä esimerkiksi kadonneisiin läheisiin, menetettyyn kotimaahan, menetettyyn ammattiin, sosiaaliseen asemaan, toimeentuloon, perherooliin, yhteisöön tai siihen, ettei ihminen voi julkisesti surra tiettyä ihmissuhdetta tai menetystä.
Pakolaistaustaisella ihmisellä voi olla surua, jolle uudessa maassa ei ole tilaa. Kotoutumisen odotukset voivat olla niin vahvoja, että ihmisen oletetaan katsovan eteenpäin, oppivan kielen, hakeutuvan opintoihin ja rakentavan uuden elämän. Samalla hänen menetyksensä voivat jäädä näkymättömiksi.
- JÄÄTYNYT SURU JA EPÄVARMUUS
Jäätyneellä surulla tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen ei pääse suremaan, koska tapahtumat ovat kesken, läheisten kohtalosta ei ole tietoa tai elämäntilanne on jatkuvasti epävarma. Jos perhe on hajallaan eri maissa, oleskelulupatilanne epäselvä, perheenyhdistäminen kesken tai läheisiä on kadoksissa, suruprosessi voi jäädä pysähtyneeksi.
Joskus turvallisuuden lisääntyminen voi yllättäen pahentaa oireita. Kun ihminen saa oleskeluluvan tai hänen tilanteensa vakiintuu, hän saattaa romahtaa. Tämä ei välttämättä ole taantumista, vaan merkki siitä, että psyykkiselle prosessille on vihdoin tilaa. Aiemmin kaikki energia on mennyt selviytymiseen.
Ammattilaisen on tärkeää ymmärtää, että suru ei aina ala heti menetyksen jälkeen. Se voi alkaa vasta silloin, kun ihminen on riittävän turvassa.
- KOTOUTUMISTYÖN ARKI: SURU, EPÄVARMUUS JA UUDEN ELÄMÄN RAKENTAMINEN
Eri palveluissa kohdataan ihmisiä, joiden elämässä pakolaisuus, menetykset, trauma, epävarmuus ja uuden arjen rakentaminen ovat yhtä aikaa läsnä.
Kotoutumisen alkuvaiheessa ihmiseltä odotetaan paljon: kielen oppimista, opiskelua, palveluissa asioimista, yhteiskuntaan kiinnittymistä ja uuden elämän rakentamista. Samalla hänen mielessään voivat olla kuolleet, kadonneet tai kaukana olevat läheiset, menetetty koti, perheen turvallisuus, syyllisyys selviytymisestä ja pelko tulevaisuudesta.
Kielen oppimisen vaikeudet, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet ja väsymys voivat liittyä traumaattisiin kokemuksiin ja pitkittyneeseen stressiin. Asiakas voi itse ajatella, että hän on laiska, epäonnistunut tai kyvytön, vaikka taustalla on psyykkinen kuormitus.
Ammattilaisen tehtävä on auttaa asiakasta ymmärtämään, että vaikeudet voivat olla ymmärrettäviä seurauksia eletystä elämästä. Tämä voi vähentää häpeää ja itsesyytöksiä.
- PERHE, PERHEENYHDISTÄMINEN JA UUDET ROOLIT
Perhe on monelle pakolaistaustaiselle ihmiselle keskeinen osa identiteettiä, turvaa ja vastuuta. Kun perhe jää toiseen maahan, ihminen voi elää jatkuvassa huolessa. Hän voi kokea syyllisyyttä siitä, että on itse turvassa, mutta läheiset eivät ole.
Perheenyhdistäminen nähdään usein ratkaisuna, joka korjaa tilanteen. Todellisuudessa perheen yhdistyminen on usein uuden työskentelyn alku. Perheenjäsenet ovat voineet elää erillään vuosia, kokea erilaisia asioita ja muuttua eri suuntiin. Uudessa maassa roolit muuttuvat: lapset oppivat kieltä ja yhteiskuntaa nopeasti, vanhemmat voivat menettää aiempaa asemaansa, ja perheen sisäiset valtasuhteet voivat muuttua.
Perhe tarvitsee tukea siihen, miten se rakentaa uuden arjen, uudet roolit ja turvallisen vuorovaikutuksen. Pelkkä perheen fyysinen yhdistyminen ei poista aiempia menetyksiä, traumoja tai kiintymyssuhteisiin liittyviä katkoksia.
- TYYPILLISIÄ ASIAKASTYÖSSÄ NÄKYVIÄ TILANTEITA
Asiakastyössä esiin voi nousta esimerkiksi seuraavia tilanteita:
Asiakas voi surra sitä, että perhe on hylännyt hänet tai uhkaa häntä. Tällöin yhtä aikaa läsnä voivat olla ikävä, kiintymys, pelko, häpeä ja tarve irrottautua.
Asiakas voi kantaa huolta kadonneista läheisistä tai ihmisistä, joiden kohtalosta ei ole tietoa. Epävarmuus voi estää surua etenemästä.
Asiakas voi kokea syyllisyyttä siitä, ettei pystynyt suojelemaan lapsiaan, puolisoaan, vanhempiaan tai muita läheisiä.
Asiakas voi surra menetettyä kotia, maata, ammattia, asemaa, yhteisöä ja sitä tunnetta, että hän oli joskus “joku”, mutta uudessa maassa hän kokee olevansa näkymätön.
Asiakas voi elää voimakkaassa menneisyyden kaipuussa. Aiempi elämä voi näyttäytyä mielessä hyvin kauniina, vaikka siihen olisi liittynyt myös vaikeuksia. Samalla nykyinen elämä voi tuntua pelkältä selviytymiseltä.
- KÄYTÄNNÖN TYÖOTE AMMATTILAISELLE
Traumaa ja surua kohdanneen asiakkaan kanssa työskentelyssä keskeistä on turvallinen, rauhallinen ja pitkäjänteinen kohtaaminen. Asiakasta ei pidä pakottaa kertomaan kokemuksistaan, mutta hänelle voidaan antaa lupa puhua, jos hän haluaa.
Avoimet kysymykset ovat usein hyödyllisiä. Ne antavat asiakkaalle mahdollisuuden itse säädellä, mitä hän kertoo ja milloin. Ammattilainen voi kysyä esimerkiksi, millaisia asioita asiakas on joutunut jättämään taakseen, ketkä ihmiset ovat hänelle tärkeitä, mistä hän kantaa huolta tai mikä auttaa häntä jaksamaan arjessa.
On tärkeää kuunnella myös hiljaisuutta. Hiljaisuus voi olla pelkoa, surua, häpeää, dissosiaatiota, uupumusta tai hetki, jossa asiakas yrittää löytää sanoja. Ammattilaisen oma keho ja tunne voivat myös kertoa jotakin kohtaamisen ilmapiiristä.
Tunteita on hyvä normalisoida. Asiakkaalle voi sanoittaa, että suru, viha, syyllisyys, kaipaus, häpeä, väsymys ja ristiriitaiset tunteet ovat ymmärrettäviä hänen kokemustensa valossa.
Ammattilaisen kannattaa auttaa asiakasta näkemään sekä yhteys läheisiin että oma erillinen elämä. Ihminen voi olla osa perhettään ja yhteisöään, mutta samalla hänellä on oikeus rakentaa omaa elämäänsä uudessa maassa.
- MONIAMMATILLISUUS JA YHTEISÖLLINEN TUKI
Trauman ja surun kohtaaminen ei ole yhden työntekijän tehtävä. Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jossa sosiaalityö, terveydenhuolto, mielenterveyspalvelut, perhetyö, koulutuspalvelut, järjestöt ja yhteisöt voivat tukea asiakasta yhdessä.
Yhteistyön tulisi olla asiakkaalle näkyvää. Kun asiakas näkee, että ammattilaiset toimivat yhdessä eivätkä siiloudu erilleen, se voi lisätä luottamusta ja jatkuvuuden tunnetta.
Vertaisryhmät, yhteisölliset tapaamiset, inforyhmät, muistamisen rituaalit ja mahdollisuus kuulua johonkin voivat olla tärkeitä. Kaikkea ei tarvitse käsitellä yksilöterapiassa. Jo se, että ihminen saa olla osa ryhmää, voi vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa kokemusta siitä, ettei hän ole ainoa.
- AMMATTILAISEN OMA JAKSAMINEN
Traumaattisten kokemusten kuuleminen voi kuormittaa myös ammattilaista. Siksi työnohjaus, kollegiaalinen tuki ja tiimissä puhuminen ovat välttämättömiä. Ammattilaisen ei pidä jäädä yksin asiakkaan kertomusten, oman riittämättömyyden tunteen tai vaikeiden eettisten kysymysten kanssa.
Myötätuntouupumus ja sijaistraumatisoituminen ovat todellisia riskejä. Ammattilaisen hyvinvointi on osa asiakkaan turvallisuutta: vain riittävästi tuettu työntekijä voi kohdata asiakkaan rauhallisesti, kunnioittavasti ja pitkäjänteisesti.
Trauman ja surun kohtaaminen kotoutumistyössä vaatii aikaa, herkkyyttä ja ymmärrystä. Asiakkaan elämässä voi olla yhtä aikaa traumaattisia muistoja, menetettyjä läheisiä, epävarma tulevaisuus, perheen hajoaminen, uuden kielen oppimisen paine, muuttuneet roolit ja tarve rakentaa omaa paikkaa uudessa yhteiskunnassa.
Ammattilaisen ei tarvitse ratkaista kaikkea. Tärkeää on luoda tila, jossa asiakkaan kokemukset voivat vähitellen tulla näkyviksi ilman pakottamista. Kohtaamisen ytimessä ovat turvallisuus, kunnioitus, asiakkaan oma tahti, tunteiden salliminen, yhteyden rakentaminen ja ymmärrys siitä, että suru ja trauma eivät ole vain menneisyyttä. Ne voivat vaikuttaa arkeen, perheeseen, kehoon, oppimiseen, ihmissuhteisiin ja kotoutumisen mahdollisuuksiin pitkään.
Samalla on muistettava toivo: trauma ja suru eivät määritä ihmistä kokonaan. Oikea-aikainen tuki, turvalliset suhteet, yhteisöllisyys, perheen tukeminen ja asiakkaan oman toimijuuden vahvistaminen voivat auttaa ihmistä rakentamaan elämäänsä uudelleen.
#paremminyhdessary #keskisuomenelinvoimakeskus #maahanmuutto #kotoutuminen #trauma #kohtaaminen #osallisuus #suru #ammattilaiset
Kirjoittaja
Emmanuel Sibomana
Annika Sibomana
Paremmin Yhdessä ry
