HERÄTTÄÄKÖ YHTÄÄN INHIMILLISYYSAJATTELUA?

Tänä syksynä keskustelu maahanmuutosta ja valtiontaloudesta on saanut uuden, synkemmän sävyn. Valtiovarainministeriön esittämät leikkaukset kohdistuvat voimakkaasti kotoutumiseen, järjestötoimintaan ja muihin tukipalveluihin, jotka ovat olleet ratkaisevia ihmisten kiinnittymisessä ja juurtumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kun uutisissa kerrotaan valtion budjetin leikkauksista, numerot tuntuvat usein kylmiltä ja etäisiltä. 10 miljoonaa sieltä, 17 miljoonaa täältä – ikään kuin kyse olisi vain tilikirjan riveistä. Mutta todellisuudessa jokaisen summan takana on todellisia ihmisiä, arjen kamppailuja ja tulevaisuuden toiveita.

Jäin pohtimaan syvästi työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläisen julkisuudessa esiin nostamaa erityistä huolta: kotoutumiskorvausten lakkauttaminen osuu kipeimmin juuri niihin, jotka ovat paenneet kriisejä ja sotaa – esimerkiksi Ukrainasta tulleisiin. Korvaukset rahoittavat kielikoulutusta, työllistymisen tukea ja muita ratkaisevia palveluita.  Kun nämä poistuvat, kunnilla ei välttämättä ole keinoja ylläpitää vastaavaa tukea, vaikka vastuu kotoutumisesta jää edelleen kunnille. Tämä voi johtaa siihen, että maahanmuuttajien kielitaito ei kehity, työttömyys pitkittyy ja yhteiskuntaan kiinnittyminen vaikeutuu, ja haasteita syntyy paitsi yksilötasolla, myös yhteiskunnan tasolla. Mietin niitä ihmisiä, joita tämä koskettaa. Miltä heistä tuntuu, kun he kuulevat, että tuki katoaa – eikä ole paikkaa, johon palata, koska kotimaassa sota jatkuu? Heidän maailmansa horjuu, ja turvan tilalle jää vain epävarmuus. Se hetki on täynnä hiljaista pettymystä. Ei siksi, ettet jaksaisi yrittää – vaan siksi, että joku on vetänyt pois sen sillan, jota pitkin olit jo lähtenyt kulkemaan. Kotoutumisen rahoitus näkyy pienissä, mutta ratkaisevissa arjen hetkissä

He ovat kieliopintojaan aloittavia nuoria aikuisia, jotka yrittävät oppia suomea voidakseen hakea töitä. He ovat työnhakijoita, jotka ovat valmiita tarttumaan työhön heti, kun saavat riittävän kielellisen ja ammatillisen valmiuden. He ovat perheitä, jotka rakentavat elämäänsä uudessa maassa – etsivät kotia, hoitavat lapsia, yrittävät päästä kiinni arkeen, joka on vielä vieras mutta jossa he haluaisivat olla osallisena.

Moni ei tule ajatelleeksi, että kotoutumisen tukeminen ei ole vain suuria virallisia ohjelmia. Se on myös niitä arkisia, pieniä asioita, jotka muodostavat elämän perustan:

• Ohjaaja, joka auttaa täyttämään työnhakuilmoituksen ja rohkaisee uskomaan, että omalla osaamisella on arvoa.
• Lapsen harrastuspaikka, jossa hän saa kavereita ja oppii suomea leikin ohessa.
• Mahdollisuus käydä kielikurssilla työvoimapalvelujen kautta.
• Yhteisöllinen tapahtuma, jossa jaetaan kokemuksia, nauretaan ja unohdetaan hetkeksi sotaa ja kriisi.

Kun nämä mahdollisuudet katoavat, katoaa myös osa siitä luottamuksesta, että yhteiskunta haluaa nähdä sinut osana itseään.

Toinen pohdintani: Suomessa meillä on monia asenteellisia ja rakenteellisia esteitä, jotka hidastavat maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä. Kotoutumispalveluiden leikkaaminen ei poista näitä esteitä – päinvastoin, se tekee niistä korkeampia. Kotoutumista ei pitäisi jättää vain kuntien harteille, eikä varsinkaan yksin maahanmuuttajayhteisöjen vastuulle. Se on koko yhteiskunnan yhteinen vastuu ja investointi, joka maksaa itsensä takaisin parempana työllisyytenä, verotuloina ja yhteiskunnallisena vakauden tunteena.

Kotoutumista tukemalla vahvistetaan yhteiskuntarauhaa ja yhteiskunnan resilienssiä

Jäin pohtimaan kuinka heikoimmassa asemassa olevien tilanteen heikentyminen vaikuttaa koko yhteiskuntaan, ja johtaa resilienssin murenemiseen ja luottamuksen kriisiin?

Yhteiskunnan resilienssi on kyky selviytyä kriiseistä. Resilienssi vahvistuu siitä, että myös heikoimmat saavat tukea. Kun tuki vedetään pois, seurauksena on syrjäytymistä, epäluottamusta ja jakolinjojen syvenemistä.

Luottamus ei ole pelkkä tunne; se on yhteiskuntajärjestelmän peruskivi. Ilman luottamusta yhteistyö vaikeutuu, polarisaatio kasvaa ja demokratian toiminta kärsii. Leikkaukset, jotka kohdistuvat heikoimpiin, voivat sysätä liikkeelle kehityskulun, jossa epäluottamus muuttuu pysyväksi.

Tulevaisuuden turvallisuus edellyttää:

• Moninaisuuden ymmärtämistä, erilaiset taustat ovat voimavara, eivät uhka.
• Inhimillistä kohtaamista, ihmisarvo kuuluu kaikille.
• Pelkojen vähentämistä, pelko rakentaa muureja, luottamus siltoja.
• Molemminpuolista luottamusta, kotoutuminen on kaksisuuntainen tie.
• Syrjivien rakenteiden purkamista,  yhdenvertaisuus ei synny itsestään.
• Yhteispystyvyyttä, kykyä ratkaista asioita yhdessä, yli rajojen.

Kotoutuminen ei ole hyväntekeväisyyttä eikä pelkkää velvollisuutta. Se on investointi, joka rakentaa vakaampaa, turvallisempaa ja elinvoimaisempaa Suomea. Maahanmuutto on yksi harvoista keinoista, joilla voimme turvata työvoiman saatavuutta ja palvelujen toimivuutta tulevaisuudessa. Mutta maahanmuutto yksin ei riitä – sen rinnalla tarvitaan laadukasta, pitkäjänteistä kotoutumista, joka mahdollistaa työelämään pääsyn ja yhteisöön kiinnittymisen.

Kun näemme ihmiset ennen numeroita ja mahdollisuudet ennen pelkoja, luomme maata, joka ei vain selviä tulevaisuudesta, vaan menestyy siinä.

Empatia ja inhimillinen näkökulma kotoutumiseen. Leikkauksia ei tehdä tyhjössä, mutta mitä menetetään, kun inhimillinen tuki muuttuu vastikkeettomaksi?

Yhteisöllinen ja henkilökohtainen tuki on kuin polttoaine moottorissa. Se antaa voimaa ja suuntaa. Kun tuki muutetaan etäiseksi, byrokraattiseksi tai kokonaan poistetaan, ihmiset eivät lakkaa yrittämästä – mutta he joutuvat tekemään sen yksin, ilman turvaverkkoa. Yksin kulkeminen uudessa maassa on raskasta. Se voi johtaa syrjäytymiseen, työttömyyden pitkittymiseen ja jopa sukupolvelta toiselle periytyviin haasteisiin.

Siksi sanoisin, että empatia ei ole pehmeyttä, vaan se on kauaskatseisuutta.Jokainen euro, joka käytetään kotoutumisen tukemiseen, maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.
Empatia on tässä yhteydessä kykyä nähdä kauemmas kuin tämän vuoden budjetti. Se on ymmärrystä siitä, että vahva yhteiskunta rakentuu siitä, että jokainen saa mahdollisuuden osallistua ja kantaa vastuunsa.

Leikkaukset eivät osu vain budjetteihin – ne osuvat ihmisten sydämiin ja tulevaisuuksiin. Jos haluamme yhteiskunnan, jossa jokainen voi kuulua joukkoon ja osallistua, meidän on nähtävä luvut ihmisten kautta. Empatia ja inhimillisyys eivät ole vastakohtia taloudelliselle järkevyydelle. Ne ovat sen perusta.

Kotoutumisen tuki on silta kestävään kotoutumiseen, se juurtuu syvälle ja tekee jokaisesta tarinasta osan yhteiskuntamme yhteistä kasvutarinaa.

Emmanuel Sibomana
Paremmin Yhdessä ry
Toiminnanjohtaja