Ilo auttaa myös suomen kielen kurssilla

Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -kampanjan tuella rahoitettu Toiminnallista suomea -ryhmä suomen kielessä edistyneemmille kokoontui 9.–18.6. Ryhmän ohjaaja Anna-Leena Luoma-aho kertoi, että ryhmässä mm. harjoiteltiin omasta itsestä ja vahvuuksista kertomista ja oman mielipiteen ilmaisemista sekä saatiin tietoa suomalaisesta puhekielestä, kuntavaaleista ja paikallisista järvistä ja luontopoluista.  Osallistujien hyvä kielitaidon taso teki mahdolliseksi lukea tekstejä, kuunnella uutisia ja jutella monipuolisista aiheista sekä perehtyä kieliopissa esim. partitiiviin ja me-passiiviin.

”Meillä oli kiva ryhmä ja viihdyimme hyvin yhdessä”, kehui ryhmän ohjaaja Anna-Leena. Osallistujat pitivät erityisesti yhteisistä keskusteluista. Esimerkiksi ystävyyssuhteista puhuttaessa moni totesi, että ystävien löytäminen on Suomessa vaikeaa ja korona-aika on vielä hankaloittanut sitä. Osallistujat saivat myös vinkkejä kesätekemiseen, kun he vierailivat Jyväskylän luontomuseossa ja kun he hakivat ja esittelivät toisilleen tietoa esim. Harjusta, Viherlandiasta, satamasta ja Nyrölän laavusta.

Palautteen perusteella kurssin suurin vika oli, että se oli liian lyhyt. Yhden osallistujan mielestä kurssi olisi voinut jatkua vaikka koko kesän! Voidaankin todeta, että ilo auttaa opiskelussa; iloinen mieli auttaa keskittymään sekä painamaan mieleen sekä oppilaiden että myös opettajan mielestä. Lopuksi terveiset Keskimaalle toisen osallistujan sanoin: ”Kiitos paljon tästä kurssista. <3”

Ryhmän osallistujat kiittävät korteilla, joissa kiitos-sanan kirjaimet.
Kuva: Annamari Filpus