Mitä se vaatisi? Mitä voisi tapahtua, jos muutettaisiin ajattelua niin, että kotoutuminen olisikin yhteisöllistä oppimista?
Osallistuin muuttamia viikkoja sitten koulutuksiin ja verkostoihin, jossa pohdittiin ja puhuttiin paljon kotoutumisesta ja kuuntelin herkällä korvalla. Se herätti välillä todella paljon ajatuksia ja tunteita. Sen jälkeen en heti uskaltanut kirjoittaa mitään somessa, vaan jäin pohtimaan ja reflektoimaan omia ajatuksia ja kuulemiani keskusteluita. Nyt kuitenkin päätin kirjoittaa lyhyen blogin ajatuksistani.
Kuulemissani keskusteluissa kotoutuminen nähtiin usein yksilön velvollisuutena: Suomen muuttaneiden henkilöiden on opittava kieli, ymmärrettävä yhteiskunnan säännöt ja sopeuduttava.
Mutta entä jos ajattelisimme toisin? Mitä tapahtuisi, jos kotoutuminen olisi yhteisöllistä oppimista, ei yksilön sopeuttamista, vaan yhteisen ymmärryksen kasvua?
Luin sveitsiläisen tietojenkäsittelytieteilijä ja antropologi Etienne Wengerin tutkimusta ”Communities of Practice: Learning, Meaning, and Identity”. Se herätti ajatuksiani jälleen siitä, että kotoutuminen ei tapahdu virastossa, vaikka sielläkin tehdään todella tärkeää työtä, eikä yksin oppikirjojen äärellä, vaan kotoutuminen tapahtuu suhteissa muiden ihmisten kanssa ja yhteisöissä.
Se tapahtuu kohtaamisissa: kahvipöydässä, työpaikalla, koululuokassa, harrastusryhmässä, naapurustossa. Merkityksellinen oppiminen ja osallisuus rakentuvat vuorovaikutuksessa ja luottamuksen ilmapiirissä.
Kun tarkastelemme kotoutumista yhteisöllisen oppimisen linssin läpi, jokainen muuttuu sekä oppijaksi että opettajaksi. Yhteisöt eivät vain ”auta” tulijoita kotoutumaan, he itse kotoutuvat moninaisuuteen. He oppivat jakamaan valtaa, tietoa ja tilaa. Suomi ei enää vain opeta, vaan myös oppii elämään monimuotoisessa maailmassa. Se on prosessi, joka rikastuttaa meitä kaikkia, mutta aiheuttaa myös kasvukipuja.
Mitä yhteisöllinen kotoutuminen vaatisi?
Yhteisöllinen kotoutuminen edellyttää neljää toisiinsa kietoutuvaa muutosta: oppimisen tavassa, psykososiaalisessa resilienssissä, yhteiskunnan koheesiossa sekä luottamuksessa instituutioihin. Nämä eivät ole irrallisia palasia, vaan ne vahvistavat toisiaan luoden kestävän perustan.
- Muutos oppimisen tavassa
Perinteisesti kotoutumista on mitattu kielitaidolla ja työmarkkinavalmiuksilla. Mutta oppiminen on paljon enemmän kuin tiedon siirtoa, se on identiteetin rakentumista ja merkitysten jakamista. Yhteisöllinen oppiminen luo tiloja, joissa ihmiset oppivat yhdessä, toiminnallisesti ja kokemuksellisesti. Tällöin ei opita vain suomea, vaan myös elämistä yhdessä.
- 2. Psykososiaalinen resilienssi: mielen ja yhteisön toipumiskyky
Monet maahan muuttaneet kantavat mukanaan menetyksiä ja juurettomuuden kokemuksia. Varsinkin nykyinen yhteiskunnan keskusteluilmapiiriin lisää psyykkistä kuormitusta ja tulevaisuuden näkymän epävarmuutta. Yhteisöllinen oppiminen tukee psykososiaalista resilienssiä, kykyä sopeutua ja löytää toivoa vaikeuksien keskellä. Resilienssi vahvistuu yhteisöissä, joissa yksilö kokee kuuluvansa ja olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.
Kun ihminen saa jakaa kokemuksiaan, oppia rinnakkain ja tulla arvostetuksi, mielenterveyden suojatekijät kasvavat. Tämä ei hyödytä vain tulijoita, vaan koko yhteisöä: yhteinen oppiminen vähentää pelkoja, lisää empatiaa ja murtaa ”me vastaan he” -ajattelua. Kotoutumisesta tulee terapeuttinen prosessi, joka parantaa kaikkien hyvinvointia.
- Yhteiskunnan koheesio: yhteisö, joka kannattelee
Sosiaalisella koheesiolla tarkoitetaan yhteiskunnan kykyä pitää ihmiset yhdessä. Yhteisöllinen kotoutuminen rakentaa yhteisiä merkityksiä ja luottamusta, jotka vahvistavat eheyttä. Se syntyy yhteisestä toiminnasta, monisuuntaisesta oppimisesta ja jaetusta identiteetistä.
Mitä minä tarkoitan näillä sanoilla: yhteinen toiminta, monisuuntainen oppiminen ja jaettu identiteetti. Se tukee koheesiota kolmella tavalla:
- Yhteinen toiminta, kuten vapaaehtoistyö, kulttuuritapahtumat, keskusteluryhmät sekä oppimista ja opiskelua tukevat toiminnat luovat uusia verkostoja ja vähentävät yksinäisyyttä.
- Monisuuntainen oppiminen auttaa tunnistamaan ja arvostamaan erilaisia osaamisia.
- Jaettu identiteetti on tunne siitä, että olemme kaikki osa tätä yhteiskuntaa.
Nämä kaikki yhdessä vähentävät polarisaatiota ja vahvistavat kansalaistoimintaa. Koheesio ei synny ylhäältä käsin, vaan arkisissa teoissa ja yhteisöjen sydämissä.
- Luottamus instituutioihin ja eriytymisen ehkäisy
Luottamus instituutioihin, kuten kouluihin, sosiaali- ja terveyspalveluihin, poliisiin tai mediaan, on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Jos maahanmuuttaneet tai vähemmistöt kohtaavat syrjintää tai vaikeasti saavutettavia palveluja, luottamus rapautuu.
Yhteisöllinen kotoutuminen vahvistaa luottamusta näin:
- Se rakentaa siltoja viranomaisten ja asukkaiden välille, lisäten avoimuutta ja osallisuutta päätöksentekoon.
- Se ehkäisee alueellista ja sosiaalista eriytymistä kun ihmiset tuntevat olevansa osa samaa yhteisöä, he eivät vetäydy omiin kupliinsa.
- Se luo kaksisuuntaista vastuuta: instituutiot kuuntelevat ja oppivat yhteisöiltä, ja yhteisöt sitoutuvat yhteisiin arvoihin.
Näin syntyy luottamuksen kulttuuri, joka on elinehto kestävälle yhteiskunnalle.
Mitä ajatuksia herää?
Kun oppiminen, resilienssi, koheesio ja luottamus kietoutuvat yhteen, kotoutumisesta tulee enemmän kuin hallinnollinen prosessi, se muuttuu sosiaalisen kestävyyden ohjelmaksi. Se tuottaa inhimillistä pääomaa, yhteiskuntarauhaa ja luottamusta, joita mikään lainsäädäntö ei voi yksin luoda.
Tämä ajattelu haastaa nykyistä hallitusohjelmaa, joka painottaa yksilön työllistymistä ja tehokkuutta. Yhteisöllinen kotoutuminen ei vastusta näitä tavoitteita, vaan syventää niitä: työmarkkinat tarvitsevat yhteisöllisiä rakenteita, kielikoulutus kaipaa rinnalleen eläviä yhteisöjä, ja kotouttamispolitiikka vaatii ihmisyyttä hallinnon rinnalle.
Kun kotoutuminen on yhteistä oppimista, kotoutumisesta tulee mahdollisuus rakentaa parempi yhteiskunta meille kaikille. Ja silloin jokainen meistä voi pohtia:
Mitä minä voin oppia toiselta ihmiseltä ja mitä me voimme oppia yhdessä?
Emmanuel Sibomana
Paremmin Yhdessä ry
Toiminnanjohtaja
