OSANA-hanke tarjosi kahvia ja kakkua

OSANA-hanke on päättymässä. Viimeiset kurssit internetpalveluiden käyttämisestä ja vapaaehtoistyöstä pidettiin syyskuussa ja apu omien asioiden hoitamisessa loppui lokakuussa. Halusimme sekä kiittää hankkeeseen osallistuneita että ohjata asiakkaita saamaan apua yhteistyökumppaneiltamme. Siksi tarjosimme toimistollamme kahvia ja kakkua.

Paikalla olivat mm. Jyväskylän kaupungin Info Center -palvelupisteen Maarit ja Kirsi sekä Lea Jyväskylän seurakunnasta. Riitta ja Jutta  lähettävät lämpimät terveiset myös niille OSANAn asiakkaille ja vapaaehtoisille, jotka eivät päässeet mukaan!

5 tapahtumaan osallistunutta henkilöä
Kirsi, Jutta, Riitta, Maarit ja Lea OSANAn läksiäiskahveilla. Kuva: Annamari Filpus